Esittely

Hei!

Ajattelin että koirien ja kissojen hammasinfolle voisi olla tarvetta, ja päätin koota videosarjan, jossa kerron lyhyesti ja yksinkertaistaen erilaisista suuhun ja hampaisiin liittyvistä asioista ja ongelmista. Olen Marja Hassi, eläinlääkäri. Ja teen työkseni pääasiassa koirien ja kissojen hammashoitoja peruspuhdistuksesta vaativiin leikkauksellisiin hampaiden poistoihin. Ensin haluan valaista yleisesti hammasosaamista, sekä omaani että eläinlääkärikunnan (yleisesti?). Olen päässyt Helsingin eläinlääkikseen jo viime vuosituhannen puolella ja aloittanut hampaisiin perehtymisen yli kymmenen vuotta sitten. Kun valmistuin eläinlääkäriksi, en kyllä ihan hirveästi tiennyt hampaista mitään. En mene sanomaan että muistaisin joka luennon ulkoa, enkä olisi koskaan torkahdellut tunnilla. On siis yhtä mahdollista että ikäluokkani eläinlääkärit tietävät saman tai enemmän hampaista, kuin mitä minä tiesin koulun oppien perusteella. Ennen ensimmäistä hammasluentoa 2011 poistelin siis surutta hammaskiviä rauhoitetuilta potilailta ilman asiallista nukusta, ilman nukutuksen valvojaa, suun tai hampaiden diagnostiikkaa, hammastarkastusta, hammas- tai ien terveyden arvioimista saatikka hammasröntgenkuvia. Jos joku hammas oli ihan mätä tai heilui, nyppäsin sen irti enempiä ihmettelemättä. Mielessäni ei käynyt lähtikö hammas kokonaisena, vai jäikö siitä kenties juurenpäitä, eikä viereisen hampaan mahdollinen tilanne ja hoidon tarve. En kiillottanut hampaita puhdistuksen jälkeen, enkä neuvonut kotihoidosta mitään tarkempaa. Sanoin vain iloisesti että nyt on puhtaat hampaat, vuoden päästä uudestaan! Ensimmäisillä hammasluennoilla kävin Kreikassa ihan vain siksi että on loppukesä ja ruokafirma sponsoroi nuorille eläinlääkäreille luentomateriaalit, ja omasta firmasta pystyin maksamaan matkan ja ottamaan loman. Kuitenkin jo ensimmäinen luento oli minulle käänteen tekevä ja muutti ammatillisen elämäni. Sillä luennolla tunsin suurta häpeää taidoistani ja teostani, että voimakasta innostumista ja suorastaan intohimoa oppia tämä kompakti mutta monimutkainen, ja kädentaitoja vaativa eläinlääkinnän osa-alue, jota varten ihmispuolella on ihan oma vuosia kestävä linjansa, ja eläinlääkiksessä muutama päivä luentoja. Tästä alkoi opiskelu joka vei minut hampaiden vuoksi ulkomaille parikymmentä kertaa tähän mennessä. Noin seitsemän vuoden ajan päiväni ovat koostuneet lähinnä hammaspotilaista. Olen siis käytännössä hammaseläinlääkäri, mutta tähän tärkeä selvennys. Suomessa on tällä hetkellä kolme hampaisiin erikoistunutta eläinlääkäriä ja noin 50 hampaisiin perehtynyttä eläinlääkäriä. Tämä erikoistutkinto on ulkomainen diplomaatti tutkinto, joko eurooppalainen tai amerikkalainen, ja kestää täysipäiväisenä vähintään kolme ja osa-aikaisena vähintään viisi vuotta, vaatii potilastapausten rapertoinnin, parin artikelin kirjoituksen alan lehtiin ja kolme päästökoetta. Ulkomaalaisen erikoistumisen voi tehdä vain jo erikoistuneet ( jokin sana mistä en saanu selvää). Työ ei lopu edes valmistumiseen, vaan aina viiden vuoden välein on todistettava uudelleen olevansa aktiivisesti alan töissä ja ajan hermoilla. Perehtynyt eläinlääkäri taas on käynyt kurssin tai kursseja, oppinut itse kirjoista ja käytännössä ja/tai kollegalta. Erikoistuneella on siis selvä taso, ja perehtynyt voi olla käytännössä yhtä hyvä kuin erikoistunut tai perus eläinlääkäri, ja mitä vaan siltä väliltä. Minä koen olevani riittävän hyvä siinä mitä teen, ja riittävän hyvä jakamaan tämän tiedon teille.