Hammastietoa

FCGS eli feline chronic gingivostomatitis, kissan krooninen ikenien ja suun limakalvojen tulehdus

Stomatiitti on hieman harvinaisempi vaiva, johon lievänä kyllä törmää aika moni hampaita hoitava eläinlääkäri, mutta ei välttämättä aina tunnista sitä.

Kruununpidennyksillä tarkoitetaan yksittäisen hampaan oikomista haluttuun suuntaan muovipaikan avulla

Hammaskarttoja on monenlaisia, niissä voi olla kuvattu hampaat kerran tai moneen kertaan eri puolilta. Hampaiden kohdalla voi olla laatikko tai laatikoita merkintöjä varten tai merkinnät tehdään käsin kuvan viereen. Yhdestä hampaasta voidaan tehdä merkintöjä eri puolilta tai sitten kirjataan vaan huonoin lukema ja sen sijainti. Omistajan ei...

Hammasröntgenkuvat ovat ehdottoman välttämättömät, jos halutaan tietää suun ja hampaiden tilanne. Ne ovat ainoa keino arvioida hampaan ydintä, juuria ja ympäröivää luuta

Kiillevauriot

07.02.2023

Koiralla (ja kissalla) hampaan pinnan kiille on 0,1 - 1 mm paksu, eli varsin ohut, ohuempi kuin ihmisellä. Kiille muodostuu silloin, kun hammas ei ole vielä puhjennut, noin 2 viikon - 3 kk:n iässä, eikä se korjaannu enää puhkeamisen jälkeen. Kiilteen alla on huokoinen hammasluu, jossa on hermopäätteitä noin 40 000 / mm2, enemmän kuin ihmisillä....

Hammasmurtumat

07.02.2023

Murtuma voi olla kompisoitu eli ytimeen yltävä tai ei-komplisoitu eli se ei yllä ytimeen. Hampaan ytimen paljastuminen johtaa ilman pikaista hoitoa ytimen ja hampaan kuolemaan mutta myös pienempi murtuma voi aiheuttaa saman. Värjäytymä hampaassa voi olla jonkin vamman aiheuttama "mustelma" ja tutkimuksen mukaan 92,7 % värjäytyneistä hampaista on...

Hammassyöpymän syntysyy on edelleen epäselvä. Jostain syystä elimistön omat solut alkavat tuhota hampaan rakennetta. Tähän voi vaikuttaa kiinnityskudosten tulehdus, mikä tahansa kolahdus tai vamma, ehkä myös bakteerit ja ainakin elimistön oma puolustusvaste.

Parodontiitti

09.09.2022

Parodontiitti (eng periodontitis) sanahirviö taipuu suussani helpommin lyhennelmään paro, joten puhutaan parosta. Paro on seurausta ientulehduksen syventymisestä ientaskuun ja siitä hampaan juurta luuhun kiinnittäviin säikeisiin ja alla olevaan luuhun. Paroa on eriasteista ja ilman kunnon puhdistusta, ientaskujen mittausta ja hammasröntgenkuvausta...